perjantai 28. marraskuuta 2014

Sinivalkoiset macarons-leivokset


Macarons

145g mantelijauhetta
250g tomusokeria
75g sokeria
140g valkuaista (n.4:n munan valkuaiset)
pastaväriä

Mascarpone-piparimousse

250g mascarponea
200g piparirahkaa
2tl vaniljasokeria

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa keskenään. Kaada pursotinpussiin ja laita jääkaappiin.

Valmistelu: siivilöi mantelijauhe ja tomusokeri yhteen. Valmistele pellit,aseta leivinpaperit ja laita pursotinpussi valmiiksi. Käytä pussissa pyöreää tyllaa.

Valmistus: Vaahdota sokeri ja valkuaiset jäykäksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet kerralla, pastaväri halutessasi ja hiero massa nuolijalla tasaiseksi niin että rakenteesta tulee nauhamainen, kun valutat sitä nuolijasta kulhoon. Annostele massa pursotinpussiin ja pursota noin 3cm kiekkoja leivinpaperille. Kun käytät apuna macarons-settiä, saat varmasti samankokoiset puoliskot.
Anna kuorien kuivua huoneenlämmössä niin että ovat kosketuskuivia n.45-60min. Paista 145 asteessa noin 10-12 minuuttia. Anna paistettujen kuorien jäähtyä ennen varovaista irroittelua paperista. Jos kuoret eivät lähde irti, ne ovat jääneet raaoiksi.
Macarons-kuoren tulee olla rapea pinnaltaan, mutta sitkeän tahmea sisältä.

Valitse jäähtyneistä kuorista samankokoiset ja pursota toisella puoliskolle moussea. Laita toinen puolisko kanneksi ja täytä näin kaikki kuoret. Tuon täytteen kanssa macaronsit alkavat pehmentyä, joten ne kannattaa täyttää vasta tarjoilupäivän aamuna.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Itsetehty piparisuklaa


Meillä kotona yksi joulun suosikkisuklaista on Fazerin piparisuklaa. Se vaan on melko kallista herkkua, joten lähdinpä kokeilemaan onnistuisiko sen tekeminen itse. Noh, melko yksinkertaistahan se oli : maitosuklaa + piparimuru!

Piparisuklaa-ukot noin 10kpl

1 levy maitosuklaata a 200g
12-15 ohutta piparia muruiksi

Sulata suklaa mikrossa ja sekoita joukkoon piparimuru. Kaada seos piparipoika-silikonivuokaan ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Suklaapojat irtoavat silikonivuoasta helposti ja ovat valmiitä syötäviksi -NAM!

torstai 20. marraskuuta 2014

Perinteinen piparitaikina


Mittaa tarpeeksi suureen kattilaan voi, siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta ne koko ajan sekoittaen. Anna seoksen hiukan jäähtyä ja lisää sen jälkeen kananmuna. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Kääri taikina kelmuun litteäksi paketiksi ja laita jääkaappiin maustumaan seuraavaan päivään.

Leivo taikinasta ohuita pipareita ja paista ne 200 asteessa uunin yläosassa kauniin ruskeiksi. Paistoaika on lyhyt, 4-6 minuuttia. 
Eli pipareita kannattaa vahtia koko paisto ajan.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Kardemummainen murokakku


Murokakku

400g voita tai margariinia
3dl sokeria
5 kananmunaa
3tl vaniljasokeria
2rkl kardemummaa
4tl leivinjauhetta
3dl perunajauhoja
3dl vehnäjauhoja

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen taikinaan. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 185 asteessa noin 50 minuuttia.
Anna kypsän kakun jäähtyä vuoassaan vähintään tunnin verran ennen kumoamista.
Koristele lumijauheella ja sokerimassasta tehdyillä lumihiutaleilla.
Kakku on tehty silikonisella Katedraali-vuolla ja resepti sopii siihen. 

perjantai 14. marraskuuta 2014

Piparishotit mascarponevaahdolla


Piparishotit mascarponevaahdolla

taikina:

2 kananmunaa
1,5dl sokeria
3,5dl vehnäjauhoja
1prk (200g) vaniljarahkaa
2tl leivinjauhetta
2rkl piparkakkumaustetta
1dl juoksevaa margariinia
kuorrute:
250g mascarponejuustoa
200g piparkakkurahkaa
 0,5dl tomusokeria
Vatkaa munat ja sokeri sekaisin. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan rahkan ja mausteiden kera. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa 6 shottilasivuoan koloon. Ravistele vuokaa hyvin, jotta taikina laskeutuu kolojen pohjalle saakka. Paista 180 asteessa noin 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa vähintään 20 minuuttia ennen varovaista irroitusta.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Laita täyte pursotinpussiin ja pursoita jokaiseen shottilasiin. Koristele pienellä piparilla ja/tai piparimausteella sekä lumijauheella. Lumijauhe on verrattavissa tomusokeriin, mutta se EI sula leivonnaisten päällä!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Joulukausi alkaa


Confetin myymälöissä vietetään joulun avausta lauantaina. Myymälät ovat avoinna normaalisti klo 10-14.00. Tarjolla on glögiä ja pipareita, arvontaa sekä myymäläkohtaisia tuotetarjouksia.

Tuusulassa ja Espoossa on mm. kanta-asiakkaille kampanja, joka koskee piparimuotteja. Raisiossa koristellaan pipareita Suomen mestarin, Ninna Mäkisen johdolla ja Vantaalla arvuutellaan piparien määrää purkissa arvonnan merkeissä. Jokaisessa myymälässä siis mukavaa tapahtumaa.

Tervetuloa!